Olen yrittänyt motivoida isäntää Prixyn paranevalla elämänlaadulla ja sairastumisriskin vähenemisellä. Tuntuu kuitenkin siltä että marmatan kuuroille korville. Siihen toki isännällä itsellään olisi lääke, siihen huonokuuloisuuteen, mutta epäilen että sekä Prixyllä että isännällä on valikoiva kuulo. Ja se vaiva taitaa olla huonommin hoidettavissa?
Luin jonkin aikaa sitten aika järkyttävän tutkimuksen siitä miten ylipaino alkaa olla teollistuneissa maissa niin ihmisten kuin lemmikkienkin suurin ongelma. Sinäänsä en yllättynyt, mutta että lähes puolet lemmikeistä ovat lihavia on huolestuttavaa. Prixy ei siis ole yksin ongelmansa kanssa. Ja kuuluuhan Prixy "riskirotuunkin". Mikä sekin on ikävää, kyseessähän kuitenkin on aktiivinen rotu jonka hoikkana pitäminen ei pitäisi olla mahdotonta. Mutta jos omistaja (lue minä) on laiska niin äkkiäkö pieni shelttikin siihen opetetaan?
Olen tässä isäntää yrittänyt uhkailla että saisimme namien annon vähenemään. "Prixylle joutuu kohta pistelemään insuliinia kaksi kertaa päivässä kun Prixy sairastuu diabetekseen". Isäntä katselee minua täysin hämmästyneen näköisenä. "Miten niin? Eihän Prixy ole lihava." Ja sama laulu alkaa taas.
Kun Prixy onnahtelee ulkona, talvella kun tassuihin kertyy lunta, Kertoilen heti nivelvaivoista, ylipainon rasittamat jalat kun ovat kovilla.
Puhumattakaan sydän- ja verisuonisairauksista. Ihan samat ongelmat joista omakin lääkärini paasaa minulle. No, ainakin pääsen helpolla kun voin leikkiä pientä papukaijaa ja toistella lääkärini sanoja.
Onneksi Prixylle ei vielä ole kehittynyt ihopoimuja joita joutuisin puhdistamaan, mutta eipä kai sekään kaukana ole? Kasvainsairauksia en halua edes ajatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti